Kun kaikki ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin.

 

Intoa piukassa lähdin lauantaina aamupäivästä kohti Isojärven kansallipuistoa, Nuku yksi yö ulkona joka kuukausi -haasteen siivittämänä. Keli tulisi olemaan mitä mukavin, koska pakkasta ei oltu luvattu kuin viitisen astetta.

Suosikkipaikkani on Vahterjärvi. Tosin tällä kertaa, kun liikuin suksilla ahkiota hinaten, niin suunnitelmissa oli yöpyä Kuorejärvellä. Kuorejärvellä on hyvät puitteet; laavu, pari tulipaikkaa ja wc.

Lähtöpisteenä toimi Heretyn kämppä, jonka vieressä on tilava parkkipaikka. Alun perin minun piti mennä vanhaa metsäautotietä pitkin, mutta sieltä ei löytynyt autolle sopivaa parkkitilaa.

Lähdin kohti Kuorejärveä luontopolkua pitkin ja metsä tarjosi parastaan lumipuvussaan. Polku erottui lumesta, mutta muutamaan päivään siitä ei oltu kuljettu. Polulla tuli reissun haaste nro 1: mäkinen maasto. Oli työn ja tuskan takana päästä metsän kautta vanhalle metsäautotielle. Metsäautotiellä oli mukava baana lumikenkien jäljiltä. Pääsin noin 100 m ja edessä oli haasteet nro 2-10: metsäautotien poikki oli kaatunut puita lumen painosta, ja paljon. Useampaan kertaan piti ottaa sukset pois jalasta ja valjaat päältä, ja nostaa ahkio kaatuneiden puiden yli tai ujutella kaatuneiden puiden ali.

Vihdoin pääsin Hevosjärven rantaan. Lumikenkien jäljet päättyivät, mutta järven jäällä näkyi vanhempi polku. Polku oli muutaman lumisateen verran vanha ja oli riittävän kova kantamaan minua. Mieli koheni merkittävästi, kun matka alkoi jälleen taittumaan. Järven jäällä ei näkynyt lainkaan eläinten jälkiä. Itse asiassa, koko Isojärvi on aina ollut sellainen, että siellä näkee eläinten jälkiä huomattavasti vähemmän, kuin esimerkiksi Seitsemisessä.

Järven ylitys sujui nopeasti ja pian olin kapealla kankaalla, jossa Hevosjärvi muuttuu Kuorejärveksi. Majavat ovat tehneet patoa Hevosjärven päähän ja tuosta padosta virtaa kuitenkin niin paljon vettä, että se ei ole mennyt jäähän. Pientä taiteilua pitkospuiden päällä ja pian olin valmiina jatkamaan matkaa Kuorenjärven jäällä kohti laavua. Matkaa ei ollut enää jäljellä kuin noin puoli kilometriä. Nyt myös järven jäällä ollut polku päättyi. Ilmeisesti kulkijat olivat valinneet reitiksi merkityn reitin, joka kulkee rantaa pitkin.

Haaste nro 11: vettä järven jäällä.

Tätä en ollut osannut ottaa huomioon. Saman tien, kun suksien ja ahkion pohjat kastuivat, niin lumi jäätyi niihin kiinni. Eteneminen oli lähes mahdotonta. Pelkäsin ahkion vetonarujen katkeavan, kun ahkion sai liikkeelle vain kovalla rykäisyllä.

Tuskaisin 500 metriä koskaan ikinä. Vihdoinkin pääsin laavulle. Matkaa parkkipaikalta laavulle on noin 3,5 km ja aikaa minulta sen kulkemiseen meni melkein 5 tuntia.

Laavulla ei ollut ketään, eikä sinne myöskään tullut muita. Vaateiden vaihdon jälkeen oli ruokailun aika. Olin tehnyt kotona valmiiksi ruuat ruokatermariin, joten sain heti lämpöisen ruuan eteeni. Ilta oli mukava, pakkasta varmaan noin viitisen astetta. Illan jännitys oli se, että sain arvuutella missä kohtaa puista putoaa tykkylumikasa lyhtyjen päälle tai nuotioon. Yö meni lämpöisesti, kahden makuupussin sisällä. Putoileva tykkylumi herätti minut muutaman kerran, jota putoili lähes taukoamatta puuskaisen tuulen vuoksi.

Aamu alkoi pirteästi, joskin pimeys tuntui jatkuvan aika pitkään. Taivas oli tiukassa pilvessä. Aamupalan jälkeen aloitin putsaamaan suksien pohjia, mutta en saanut niitä puhdistettua. Päätin, että laitan sukset ahkioon ja jatkan jalan ahkion hinaamista. Ahkion pohjasta sain siihen jäätyneen lumen pois helpolla. Onneksi olin vahannut ahkion pohjan.

Polku Kuorejärveltä kohti Herettyä alkaa reippaalla nousulla, ja muutenkin alkumatkasta olisi muutamia ikäviä nousuja, niin päätin oikaista jäätä pitkin Tapposuon kohdalle, josta menisin polulle. Haaste nro 12: järven jäällä oli edelleen vettä. Onneksi olin vetänyt säärystimet mahdollisimman alas ja kireälle. Jään päällä oli vetistä loskaa paikka paikoin melkein sääreen saakka. Matka laavulta Tapposuon kohdalle rantaan ei ole kuin noin 400 metriä. Tuo 400 metriä ja eilisen päivän kova rasitus teki sen, että voimat loppuivat tyystin.

Minä itse, kyllä minä jaksan…. Kynnys pyytää apuja on kohtuullisen korkealla. Jätin ahkion rantaviivalle ja lähdin viemään tavaroita käsissä kantaen noin parin sadan metrin päässä olevan mäen päälle. Ajattelin, että kun saan tavarat mäen päälle, niin tyhjän ahkion saan hinattua sinne helpolla. Toisen kävelyreissun jälkeen, upottavalla polulla, huomasin että en sittenkään jaksa. Voimat oli aivan loppu ja reisiä hapotti ja kuumotti. En ollut kylmissäni, nälissäni, loukkaantunut, mutta niin voimaton, että kynnys avun pyytämiseen oli ylitetty. Olin myös vihainen.

Kiitos Kuhmoisten VPK: lle. Onneksi olin aamulla keittänyt termarillisen kuumaa vettä, jonka join apujoukkoja odotellessa. Uutta lunta satoi koko ajan lisää reippaalla vauhdilla. Pidin itseäni lämpimänä kävelemällä noin 100 metrin matkaa rauhallisesti edes takaisin. Lunta tuli niin kovaa, että omat jälkenikin melkein katosivat näkyvistä. Tippa tuli linssiin, kun VPK: n kaveri saapui paikalle telaketjullisella mönkkärillä. Hän sanoi, että perästäpäin tulee lisää porukkaa hakemaan minun tavarani, että viedään minut ensiksi lämpimään. En itse edes huomannut, että takkini ja housuni olivat kastuneet läpimäräksi. Parkkipaikalla oli odottamassa myöskin ampulanssi, jonka suojiin pääsin tutkittavaksi. Koska en ollut kylmettynyt tai loukkaantunut, niin suoranaista hoidon tarvetta minulla ei ollut ja tarkastuksen jälkeen ampulanssi vapautui tärkeämpiin tehtäviin.

VPK: n väki sanoi, että avunpyyntöni oli ainoa oikea tapa toimia siinä tilanteessa. Itse mietin silloin, ja vieläkin, että mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin? Paljonkin olisin voinut tehdä toisin ja ensi kerralla myös teen. Tunnen tuon maaston hyvin, siksi sinne lähdinkin. Tuttu ja turvallinen. Olen hiihtänyt tuolla aikaisemminkin, joten siinäkään ei mitään uutta. Fyysinen kuntoni on hyvä, en ole se joka porukassa yleensäkään ensimmäisenä väsähtää. Olin syönyt riittävästi, joten senkään syyksi ei voi asiaa laittaa.

Virheiden summa. Niin kuin moni muukin vastaava tapaus johtuu siitä, että pienet toistuvat arviointivirheet kumuloituvat. Miksi lähdin mäkiseen maastoon hinaamaan ahkiota, enkä huomioinut kuinka raskasta se oli? Miksi jatkoin matkaa laavulle, vaikka sukset jäätyivät? Miksi en ymmärtänyt, että paluumatka samaa reittiä olisi yhtä paha? Miksi en ottanut huomioon, että myös toista kautta kiertäen menisin järven jäätä pitkin?

Nyt osaan olla kriittisempi. Kesken reissua suunnitelmia on ennenin tarvinnut muuttaa, kun olen katsonut, että turvallisuus on vaakalaudalla. Koskessa liian kova virtaus tai vuoren rinne liian jyrkkä. Nuo ovat selviä, silmin nähtäviä asioita, joten päätös tulee aivan luonnostaan. Kun seuraavan kerran lähden vastaavaan reissuun, olen varmasti paljon viisaampi. Ensi kerralla otan mukaan myös rinkan autoon varoiksi. Olisin voinut huoletta palata alkumatkasta takaisin autolle ja pakata tavarat rinkkaan ja mennä polkuja pitkin laavulle.

Turvallista retkeilyä ja nauttikaa Suomen luonnosta.

5 thoughts on “2/12 Nuku yksi yö ulkona joka kuukausi – Isojärven kansallispuisto.”

  1. Pakko kommentoida. Sukset ja ahkion pohja putsataan puhtaaksi lumesta aina heti hiihdon jälkeen, oli miten poikki tahansa. Tuon pitäisi olla automaattista. Yöllä yleensä pakkanen kiristyy, joten edellispäivän laiskottelu putsaamisen suhteen kostautuu. Hyvä että voimia oli kuitenkin jäljellä ringin kävelyyn apuvoimia odotellessa ja että hädässä hälytit apua. Moni ei kehtaisi myöntää voimien loppuneen, vaan pistäisivät asian jonkun ihan muun piikkiin.
    Itse olen myös tuolla talvella ahkion kanssa joskus tuskaillut. Hieno puisto, tarjoaa haastetta kokeneillekin!

    1. Moi ja kiitos kommenteista. Pohjat menivät umpijäähän heti ne kastuivat, kun keli oli sen verran paljon pakkasella. Totesin suksia tutkiessani laavulle päästyäni, että tilanne niiden kohdalta ei muuttu sen pahemmaksi yön aikana, niin umpi jäässä olivat. Sen sijaan totesin, että itseni huoltaminen oli asia nro 1. Kuivaa paitaa päälle, ruokaa jne.

      Paikkana tosiaan erittäin mukava, niin kesällä kuin talvellakin.

  2. Enpä huomannyt enkä älynnyt tämän sivun juttua aikaisemmin.

    Aika kova ja voi sanoa että vielä kovempi että uskaltaa pistää rehellisesti jakoon. Nostan hattua ja toivotaan että joku muu pystyy vastaavassa tilanteessa tekemään saman ratkaisun ennen kuin käy vielä huonommin.

    Helmikuun viikonloppu nukuttu myös, oli tosi märkää ja nollakeliä. En ihan odottanut helmikuulta tällaista viikonloppua. Odotin kunnon pakkasta ja reipasta ulkoilua.

    1. Moi, kiitos Juho kommentista. Itse kanssa mielelläni opettelen ”toisten kantapäiden kautta”, mutta joskus pitää laittaa omat kantapäät näemmä koetukselle.

      Niko

  3. LIsätään vielä sen verran että jos en olisi huomannut tätä blogia niin ei olisi tullut itselleni mieleen tehdä samaa. Olisi tullut satunnaisia retkiä talvella, mutta jotenkin tämä innosti vielä lisää. Todellisuusessa olen kuitenkin viettänyt nyt lokakuusta lähtien vähintään viikonlopun joka kuukausi ulkona. Kylmintä oli joulukuussa ja nyt maaliskuussa.

    Omaa retkeilykokemusta on sen verran että päätin ottaa tavoitteeksi viikonloppu pihalla joka kuukausi. Talven tavoite on opetella talviretkeily henkisesti helpoksi ja siihen liittyvät majoitus- ja ruuanlaittotoimenpiteet. Bensakeittimen käyttö teltassa yms.

    Viimeinen reissu näytti että jotain on opittu myös. Samalla kylläkin valitettavasti varmistui taas kerran ettei kunto ole enää sitä, mitä se oli vielä vajaa 20 vuotta sitten.

    Talvi on kyllä hienoa aikaa retkeillä, kunhan pysyisi pakkasella.

Vastaa käyttäjälle Niko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *