Syksyinen Kiertämäjoki Urho Kekkosen kansallispuiston erämaassa.
Kiertämäjoki

Monipuolinen UKK -puisto

Vuoden 2018 Lapin reissun kohteeksi valikoitui Urho Kekkosen kansallispuisto. Olin käynyt UKK puistossa kerran aikaisemmin, vuonna 2017. UKK puisto teki ensimmäisellä käynnillä suuren vaikutuksen. Laajat alueet kulkea, melkeimpä niin, että muihin kulkijoihin törmää ainoastaan tuvilla.

Suunnitelmissa oli tehdä ruskaretki. Ruskan ajakohtaa ja värien voimakkuuden määrää ei voi ennakkoon tietää. Vuonna 2017 viikko 37 osui aika hyvin kohdalleen. Tällä kertaa ajankohdaksi valikoitui viikko 38. Tänä vuonna ruska tuntui olevan aika paikallista, mutta kyllä sitä nauttii luonnon kaikista väreistä aivan yhtä paljon.

Koska emme halunneet mennä kaikkein ruuhkaisimmille reiteille, niin päätimme mennä alueen itäisempään osaan. Lähtöpaikaksi valikoitui Raja-Joosepin parkkipaikka ja aikomuksena oli tehdä viiden – kuuden päivän rinksa.

Retken ruuista sen verran, että tällä reissulla testasimme mm. nyhtökauraa jauhelihaa korvaamassa. Jatkossa tulemme käyttämään nyhtökauraa, koska sen kuivaaminen on huomattavasti helpompaa kuin jauhelihan. Nyhtökauran lisäksi kuivasimme mukaan mm. tomaattimurskaa ja tomaatin siivuja. Edellisiltä reissuilta oli tallella vielä kuivattua kananmunaa, hernekeittoa ja sitä jauhelihaa.

Keskiviikko 12.9. Raja-Jooseppi – Alempi Kiertämäjärvi.

Lähdimme liikkeelle Raja-Joosepin parkkipaikalta puolin kahden aikaan iltapäivällä. Keli oli sateinen, joten heti autolla piti laittaa sadevaatteet päälle. Sadetta oli luvattu, joten sinänsä sade ei ollut mikään yllätys. Polku Raja-Joosepista Alemmalle Kiertämäjärvelle seurailee Kiertämäjokea. Joen varren maisemat ovat sellaisia, että heti ensi askelista alkaen ajatukset siirtyy pois arjen asioista. Matkalla on muutamia kosteikkoja, jotka olivatkin todella kosteita. UKK puistossa oli kuulemma satanut jo viikon verran, mikä näkyi ja tuntui. Jo parin kilometrin kulkemisen jälkeen tunsin oikean jalan sukan kastuvan. Käytän kalvottomia kenkiä, joten joitain viikkoja aikaisemmin tekemäni perusteellinen kyllästys ja vahaus eivät enää suojanneet. Luvassa oli siis ”vettä kengässä” -reissu. Matkaa Raja-Joosepin parkkipaikalta Alemman Kiertämäjärven laavulle tuli tarkalleen 5,1 km navin mukaan. Aikaa saimme kulumaan tuolla matkalla kaksi ja puoli tuntia. Kuvattavaa riitti ja vähän väliä piti ottaa jokunen ”räpsy”.

Alemman Kiertämäjärven laavu ja puuliiteri on aikoinaan rakennettu hyvälle paikalle, aivan järven rantaan. Laavu oli siistissä kunnossa ja puuhuoltokin hoidettu asiallisesti. Kovin montaa laavua en tiedäkkään UKK puiston erämaa-alueella. Tämä toinen Aittajärven laavun lisäksi. Laavun vieressä oli telttasaunan ”rauniot”, eli kivikasa ja muutama keppi pystyssä pressua varten.

Kastunutta oiken jalan kenkää oli turha koittaa saada kuivaksi yön aikana. Merino -villaiset sukat ovat siitä hyviä, että jalat pysyvät lämpöisinä vaikka sukat olisivatkin märät. Illan aikana sade taukosi ja vain muutaman kerran pikkuinen tihkusade tuli päälle. Saimme siis syödä ja fiilistellä ekaa iltaa UKK puistossa varsin kauniissa maisemassa ja kohtuullisessa kelissä. Laavut ovat aina tunnelmallisia paikkoja nukkua, niin myös tämäkin laavu oli.

Alempi Kiertämäjärvi

Torstai 13.9. Alempi Kiertämäjärvi – Kiertämäjärven autiotupa.

Yö laavulla meni hyvin, eikä muita retkeilijöitä näkynyt. Yö oli lämmin ja mukana olleet makuupussit, joiden comfort -arvo on -7 astetta, meinasivat olla liiankin lämpöiset. Villasukkat ja pitkän merino -kerraston olisi hyvinkin voinut jättää pois. Aamupala tehtiin ja nautittiin kaikessa rauhassa, koska tämänkin päivän etappi oli lyhyt. Laavulla nukkumisen etuihin kuuluu ehdottomasti se, että aamulla varusteet saa lähtökuntoon nopeasti, kun ei ole telttaa pakattavana. Liikkeelle pääsimme lähtemään puoli kymmenen aikaan, tihkusateessa.

Maisemat olivat välillä aivan puistomaiset, kuin kulkisi hoidetulla alueella.

Pysähdyimme Karhupalon tulipaikalle pienessä tihkusateessa keittelemään kahvit syömään muutamat voileivät. Tähän saakka maasto oli ollut helppokulkuista ja nähtävää riitti. Karhupalon tulipaikan jälkeen alkoi jälleen myös kosteikot. Tässä kohtaa myös vasemman kengän suojaus petti, joten nyt edettiin molemmat kengät märkänä. Juuri ennen Kiertämäjärveä vesi oli sateiden vuoksi noussut jo aika korkealle ja etenemisestä tuli enemmänkin mättäältä mättäälle hyppelyä kuin kävelyä.

Karhupalon tulipaikka

Matkalla autiotuvalle meidän piti alustavasti katsella paikkaa, josta pääsisimme ylittämään Kiertämäjoen. Ylityspaikkaa aloitettiin katselemaan vasta aivan juuri ennen Kiertämäjärvelle saapumista. Koska vesi oli korkealla ja rannat pelkkää kosteikkoa pitkältä matkalta ennen Kiertämäjärveä, päätimme että siirrämme ylityspaikan etsimisen aamuun. Perille Kiertämäjärven autiotuvalle tulimme noin kahden aikaan.

Kiertämäjärven autiotupa oli edellisten käyttäjien jäljiltä hieman roskaisessa kunnossa. Muuten autiotupa on erittäin viihtyisä ja hienolla paikalla järven rannassa. Koko päivän oli joko satanut tai ainakin tihuttanut vettä. Illan lähestyessä sade ei näyttänyt ollenkaan laantumisen merkkejä. Myöhemmin illalla paikalle saapui isä nuoren pojan kanssa. He olivat käyneet saunomassa Anterinmukkassa ja olivat nyt matkalla kotia kohti. Vaikka välillä satoi ihan kunnolla, niin he päättivät nukkua teltassa. Me päätimme nukkua autiotuvassa.

Yö autiotuvalla meni hyvin. Enempää matkalaisia ei paikalle saapunut, joten saimme olla tuvassa aivan omissa oloissamme. Jostain syystä liikkeelle lähtö otti aikaa. Edellisenä päivänä matkaa ei tullut kuin 9 km, joten matka ei voinut painaa jaloissa. Pääsimme lähtemään liikkeelle vasta kello 11:00, joka siinä kohtaa tuntui myöhäiseltä ajankohdalta, koska päivän reitti meni paikasta jossa ei ole kunnon polkua ja ylitettävänä oli vielä heti alkuun Kiertämäjoki.

Perjantai 14.9. Kiertämäjärvi – Jyrkkävaara.

Lähdimme eilistä reittiä hieman matkaa takaisin päin, poroaidalle saakka. Sen jälkeen lähdimme seuraamaan poroaitaa kohti Kiertämäjokea. Itse Kiertämäjoen ylitys ei ollut hankala, eikä vesikään ollut kylmää. Vettä oli noin polveen saakka ja virtaus oli aika maltillinen. Paras paikka ylitykselle on poroaidan vieressä, vain muutamia metrejä aidasta alajuoksun suuntaan. Kahluuta varten vaihdoimme kahluutossut jalkaan jo noin 100 m ennen jokea, koska ennen jokea pitää kahlata soistunutta maastoa.

Kiertämäjoen ylityspaikka poroaidan vieressä.

Ylityksen jälkeen lähdimme kulkemaan poroaidan viertä kohti Muorravaarakkajokea. Aidan viertä kulkee aivan hento polku, joka paikoin hukkuu soistuvassa maastossa ja korkeaan kasvillisuuteen. Tämän etapin osuus Muorravaarakajoelle oli aika tylsä. Kiertämäjärven ja Muorravaarakkajoen väli on noin kahdeksan kilometriä. Pidimme tällä välillä kaksi taukoa piristääksemme itseämme hyvällä ruualla ja kahvilla. Koiravaaralla pysähdyimme kahvittelemaan ja Saukko-ojalla teimme lämpöisen ruuan. Jokaiseen päivään mahtuu kuitenkin aina paljon positiivisia asioita. Tämän päivän positiivisin asia oli se, että enää ei satanut. Matkaa Kiertämäjärveltä Jyrkkävaaraan on navin mukaan 11,5 km. Perille pääsimme kuuden aikaan, joten seitsemän tuntia saimme kulumaan tuolle välille. Jokien ylitykset ovat aina hitaita, emmekä muutenkaan olleet kovin riepeällä jalalla liikkeellä.

Jyrkkävaaran varaustupa.
Jyrkkävaaran autio- ja varaustupa
Reitti poroaidan viertä kulkien.

Jyrkkävaaralla oli paljon porukkaa. Seitsemän telttaa tuvan ympäristössä. Jokunen saattoi nukkua myös autiotuvan puolella. Me olimme varanneet itsellemme paikat varaustuvan puolelta. Olimme kaukaa viisaita, koska tiesimme että vettä saadaan niskaan, niin laskimme että tässä kohtaa matkaa olisi hyvä päästä kuivattelemaan varusteita. No, ei nahkaiset kehgät yhdessä yössä kokonaan ehdi kuivumaan.

Lauantai 15.9. Jyrkkävaara – Sarvioja.

Yö Jyrkkävaarassa meni hyvin. Porukat vetäytyivät telttoihinsa jo hyvissä ajoin. Kaikki kenen kanssa juttelimme, olivat jo paluumatkalla ja taisivat kaikki olla menossa Aittajärvelle

Jälleen kohtuullisen verkkainen liikkeelle lähtö. Tosin eihän meillä vieläkään ollut kiirettä mihinkään. Liikkeelle pääsimme hieman ennen kello kymmentä. Jyrkkävaaralta lähdimme laskeutumaan alaspäin kohti Muorravaarakkajokea, joka oli tarkoitus ylittää. Ylityspaikkaa ei tarvinnut hakea, koska polku päättyi suoraan joen rantaan. Tällä kerralla ylitys olisi hieman haastavampi kuin edellinen. Syvyyttä näytti olevan enemmän ja myöskin virtaus kovempi kuin Kiertämäjoessa. Hyvää paikkaa etsittiin tovi ja päädyttiin kohtaan josta monet muutkin ovat yli menneet. Tosin laskeutumispaikan jokeen valitsin hieman eri kohdasta, koska joen törmä oli aika korkea. Vesi tuntui huomattavasti viileämmältä ja kovemman virtauksen vuoksi eteneminen oli kohtuu haastavaa. Onneksi joen pohja on tuossa kohtaa aika hyvä, eli kivet tasakokoisia eivät suuria. Ylityspaikalla on leveyttä noin 15 metriä ja syvimmillään liki metri vettä. Ehkä meidän valitsema kohta ei ollut se kaikkein matalin, mutta yli mentiin aika ”heittämällä”.

Muorravaarakkajoen ylitys
Muorravaarakkajokea ylityspaikan kohdalta

Joen ylityksen jälkeen maasto muuttui jälleen toisenlaiseksi kuin eilen. Ylityksen jälkeen tähtäimessä oli noin 5 km päässä oleva Sarvijoen ja Muorravaarakkajoen risteyskohta, jossa kartan mukaan pitäisi olla tulipaikka. Erämaa-aluiden tulipaikoilla ei luonnollisesti ole puuhuoltoa, eli kaikki poltettava pitää kerätä maasta. Jos siis tulet haluaa tehdä. Heti lähdön jälkeen maasto alkoi olemaan enemmän kangasmetsämäistä ja pienen hapuilun jälkeen löysimme rannan tuntumasta polun. Matka taittui kohtuullisen mukavaa vauhtia ja joen rantaa kulkeva polku on huomattavasti miellyttävämpi kulkea kuin umpimetsässä oleva polku.

Sarvijoen ja Muorravaarakkajoen risteyskohdan tulipaikka on varsin mukavalla paikalla. Näkymät ympärille ovat hyvät, Sarviojasta sai helpolla vedet ruuan tekoon ja kahvin keittoon. Paikka on niin hyvä, että tätä uskaltaa suositella yöpymispaikaksi. Tasaista maata teltalle riittää paljon.

Maan alta tuleva puro

Matka jokien risteyskohdasta jatkui kohti Sarivojan tupaa. Polku on helppoa kuljettavaa ja maasto tasaista, sillä polku kulkee aikalailla koko ajan Sarvijoen viertä. Matkalla löysimme yhden lähteen sekä useamman maan alta tulevan puron. Maasto jatkui kangasmaisena, eli kosteikkoja tuolla välillä ei ole, ainakaan mainittavampia.

Tämä päivä oli kelien puolesta tähän saakka parhain. Ei sadetta, ei tihkua ja aurinko näyttäytyi silloin tällöin. Jyrkkävaarasta Sarviojan tuvalle tulee 15,5 km. Teimme jälleen matkaan verkkaisesti, eli maisemia ihastellessa aikaa saimme kulumaan liki yhdeksän tuntia, jokaisesta minuutista nauttien.

Sunnuntai 16.9. Välipäivä Sarviojalla

Suunnitelman mukaisesti pidimme välipäivän Sarviojalla, ja tälläkin kertaa tuvan suojassa. Ja hyvä niin, sillä keli muuttui välipäiväksi jälleen sateiseksi. Illan mittaan tuvalle alkoi väkeä kertymään ja tottuun tapaan alkoi kokemusten vaihtaminen ja keskustelut eri reittivaihtoehdoista. Pidempään tuli keskusteltua Helsingistä olevan kaverin kanssa, jolla oli aikomus mennä Ukselmapään ja Piruportin kautta Muorravaarakan autiotuvalle. Juttelimme vielä seuraavana aamuna muutaman sanan usemman lähtijän kanssa ja hetkessä tuvan seutu tyhjeni väestä. Vietimme välipäivää lepäillen, viimeiset suklaatkin taisi tulla tuossa kohtaa syötyä. Olimme ennakkoon pohtineet, että lähdemmekö kohti Snelmannin majaa Seisomakivenselän kautta Maantiekurun polulle vai menemmekö Kaarnepään yli ja koitamme etsiä polun lähempänä Aittajärveä. Päätimme lähteä huiputtamaan Kaarnepään jotta näkisimme millaista mäkeä joudumme rinkat selässä kipuamaan. Polku Kaarnepäälle lähtee aivan tuvan takaa ja nousua tuvalta huipun korkeimpaan kohtaan tulee noin 250 m. Edellisten päivien patikoinnit tuntui hieman jaloissa, vaikka nyt selässä kevyt päiväreppu jossa oli vain pari litraa juotavaa. Miltäpä mahtaisi siis tuntua kun selässä on hieman reipas 20 kg painoa. Nousu on lyhyt mutta jyrkähkö, mutta päätimme, että menemme Kaarnepään yli vaikka keli olisikin hieman huono. Välipäivän ohjelmistoon kuului myös pyykkäystä, jotta saatiin puhtaita vaatteita loppureissulle.

Kaarnepäällä
Saderintamia kulki koko päivän ylitsemme
Sarviojan varaustupa

Illan tullen väkeä alkoi jälleen kertyä tuvan ympäristöön ja tuttu helsinkiläinen kaverikin palasi samoja jälkiä takaisin Sarviojalle. Aamulla keli oli sateinen ja sumuinen ja Ukselmapäällä oli ollut niin tiukka sumu, että kaveri ei ollut uskaltanut nousta edes aivan päälle saakka. Terve järki voitti etukäteen tehdyt hyvät suunnitelmat. Edellisenä iltana olimme kehuneet kaverille Sarvijoen ja Muorravaarakkajoen risteyksen tulipaikka, joten kaveri päätyi lähtemään seuraavana päivänä sen kautta eteenpäin. Tuvalla kuulimme ensimmäisen kerran, että reilun viikon kestänyt sade oli nostanut myös Muorravaarakkajoen pintaa reilusti. Pohjoisesta päin Muorravaarakan tuvalle mentäessä on useampin kosteikkoja ja soistuvia alueita. Pinnan nousu joessa oli sen verran reilua, että soistuvat alueet olivat kuulemma nyt kokonaan veden vallassa. Tässä kohtaa emme vielä arvanneet mitä se merkitsi meidän loppureissulle.

Maanantai 17.9. Sarviojalta Snellmanin majalle

Olimme laittaneet kellot soittamaan, koska halusimme päästä mahdollisimman aikaisin matkaan. Olimme jo kuudelta ylhäällä, ilman herätyskellojen soittoa. Söimme vain kevyen aamupalan, koska päivän taaperrus alkoi heti 250 m nousulla. Täydellä mahalla olisi ollut todella ikävä lähteä tuohon nousuun. Pääsimme lähtemään matkaan vartin yli kahdeksan. Meillä tuntuu lähdöt kestävän aina hieman turhan pitään ja hukkaamme aikaa johonkin turhaan, kun sen sijaan hieman tehokkaampina saisimme nauttia maisemista enemmän. Nousu meni yllättävän helpolla ja aikaa meni vain muutamia minuutteja enemmän kuin kevyellä päivärepulla kiivetessä. Lepopäivä oli tehnyt tehtävänsä. Kaarnepään päällä jouduimmekin sitten suunnistustaitojen varaan, koska polkuja ei ollut. Näkyvyyttä oli aika mukavasti ja kiintopisteet sai aika hyvin otettua. Vaikka kuinka koitti pysyä suunnassa, niin siltikin reittimme kaarsi hieman oikealle. Koska tiesimme, että emme lähde laskeutumaan alaspäin ennen kuin olemme menneet myös Kuotmuttipään yli, niin se helpotti omalta osaltaan suunnassa pysymistä.

Kuotmuttipäällä pidimme lyhyen tauon. Tässä kohtaa aamun kevyt syöminen alkoi kostautumaan ja nälkä nostamaan V -käyrää. Pikaisesti parit leivät kohtalaisessa tuulessa ja vaikka taukovaatetta veti päälle, niin vilpakka meinasi olla. Koitimme tähdätä reittimme Maantiekurussa olevan tulipaikan kohdalle, jossa onnistuimmekin aika hyvin. Laskeutuminen Kuotmuttipäältä meni täysin umpimetsässä, mutta onneksi maasto on aika kovapohjaista. Maantiekurun polku on tuon alueen eniten kuljettu polku, jota pitkin retkeilijät menevät Aittajärveltä Luirojärvelle.

Aittajärvellä pääsimme jälleen kahlaamaan. Tällä kertaa kahlaaminen koitteli hieman enemmän, koska virtausta oli normaaliin verrattuna paljon enemmän. Vastarannalla oli ulkomaalaisia katselamassa meidän riisuuntumista ja kahlaamista virran läpi. Pääsimme kuitenkin kohtuullisen mukavasti ylitse ja eräs vastarannalla ollut ulkomaalainen mies tiedusteli veden lämpötilaa. Arvioimme sen olevan 5- 8 asteista. Tämä ulkomaalainen iäkkäämpi mies halusi myös päästä kokeilemaan kahlaamista ja hetkessä oli housut puunoksalla ja vaudilla menossa veteen. 5 metrin päässä rannasta syntyi ajatus paalamisesta takaisin kuivalle maalle. Ylityksen jälkeen söimme pikaisesti energiapatukat ja päätimme jatkaa matkaa seuraavalle tulipaikalle, jossa tekisimme ruuat. Kotajärven tulipaikalla teimme ruuat ja samalla keskustelimme, että jäämmekö Snellmanin majalle yöksi vai jatkammeko Harrimukan laavulle.

Kotajärven tulipaikan jälkeen saavuimme kolttakylään. Huoltorakennuksen pöydällä oleva tavara kiinnitti huomiomme. Välisämme oli vain yksi vaivainen ikkuna, joka piti meidät erossa tuossa himoitusta tuotteesta. Kerämäinen, kiertyy auki kerroksittain, sisältä ontto…wc -paperia. Omamme oli käymässä vähiin, joten täydennykselle olisi ollut tilausta.

Suomujoki
Snellmannin maja

Snellmanin majalla tapasimme kaksi iäkkäämpään patikoitsijaa, jotka kertoivat, että Suomujoen pinta on huomattavasti tavanomaista korkeammalla. He olivat tavanneet kolme patikoitsijaa, jotka olivat yrittäneet päästä ylitse, mutta olivat joutuneet luopumaan ylityksestä kovan virtauksen vuoksi. Ilmankos Aittajärven kohdalla ylitys tuntui hieman edelliskertaa haastavammalta. Keittelimme kahvit ja teimme päätöksen, että jatkamme matkaa Harrimukan laavulle. Vaikka päivä oli jo pitkällä, niin tunsimme olevamme sen verran hyvässä vauhdissa, että kävellään hieman seuraavan päivän kilometrejä pois. Emme vieläkään aavistaneet mitä nuo tulvavedet meille tulisi merkitsemään.

Tulipaikka Snellmannin majan ja Harrimukan laavun välisellä reitillä

Harrimukan laavulle saavuimme puoli kahdeksan aikaan. Olimme siis saapastelleet hyvillä mielin noin yksitoista tuntia. Matkaa kertyi 24 km. Ilta alkoi kylmenemään yllättävän nopeasti ja meille meinasi tulla kiire tehdä ruuat ja laittaa teltta yöpymiskuntoon ennen pimeyttä. Harrimukan laavun puuhuolto oli todella huonolla tolalla. Sahojen terät tylsät ja ruosteessa, sahapukki niin hajalla, että sitä ei voinut käyttää.

Näkymä Harrimukan laavulta. Viime vuonne tuosta mentiin yli.
Harrimukan laavu
Harrimukka

Tiistai 18.9. Harrimukasta Raja-Jooseppiin (niin ainakin luultiin)

Yö Harrimukassa meni muuten hyvin, mutta toisesta makuualustasta lähti ilmat heti nukkumaan mennessä. Uusissakin makuualustoissa voi olla vikoja, kuten tässä oli. Aamulla herätessämme huomasimme, että yöllä oli ollut pakkasta ja varmaan oli vielä silloin kun nousimme ylös. Rinkkojen päällä olleet suojukset olivat tukevan kuuran peitossa.

Reissun viimeinen päivä alussa. Saimme yllättävän nopeasti leirin purettua, aamupalan syötyä ja rinkat pakattua. Päivän ensimmäinen etappi kulkisi metsäautoteitä pitkin Luttojoen rannalle, josta menisimme ylitse vanhan kolttakylän kohdalta. Vesipullot täyteen Suomujoen vettä, koska ekat n. 8 km mentäisiin metsässä, kaukana vesistä. Tavoite oli päästä takaisin autolle Raja-Jooseppiin ajoissa iltapäivällä, koska suunnittelimme ajavamme vielä saman päivän aikana Rovaniemelle.

Kävelimme epähuomiossa metsäautotien pään ohitse, koska emme vilkuilleet karttaa riittävän usein. Montaa sataa metriä ei tarvinnut takaisinpäin palata, joten suurta vahinkoa ei ehtinyt tapahtumaan. Metsäautotie löytyi, joskin metsäautotieksi sitä ei voi kutsua. Parhaimmillaankin se oli vain hyvää polkua, kunnes tuli suo eteen ja meidän piti siirtyä metsän puolelle. Onneksi myös tässä kohdassa metsäpohja oli kohtuullisen kovaa ja käveleminen helppoa. Lähdimme tälle metsäautotielle siksi, että arvelimme hieman oikasevamme sitä kautta. Todellisuudessa polkuja pitkin Suomun rantaa myöten matka ja kulkaika olisi ollut sama. No, osuimme kuitenkin oikeaan kohtaan Luttojokea.

Päästyämme Luttojoelle iski todellisuus vastaan! Puolentoista viikon sateet olivat nostaneet Luttojoen pintaa todella paljon. Katselimme joen partaalla, että kasvit jotka kasvavat kuivalla maalla, olivat ne nyt 30 senttiä pinnan alla. Myöhemmin tarkastin ymparisto.fi sivulta korkeustiedon ja selvisi, että joen pinta oli 42 senttiä keskivertoa korkeammalla. Karttaan merkitystä kahlaamosta ei siis ollut meille mitään hyötyä. Päätimme lähteä seuraamaan Luttojokea ylävirtaan, jos vaikka sopiva ylityspaikka tulisi vastaan. Kuljimme joenvartta aina Littoskoskelle saakka, jossa pysähdyimme miettimään tilannetta. Teimme ruuat ja mietimme mitä vaihtoehtoja meillä olisi. Suomuojoestakaan emme pääsisi ylitse, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi palata Aittajärvelle ja tilata taksi viemään meidät Raja-Jooseppiin.

Eri reittivaihtoehtoja tutkittuamme päätimme, että etsimme uudelleen vähän matkan päässä olevan metsäautotien ja kulkisimme niitä pitkin Aittajärvelle. Tavoitteenamme oli päästä Aittajärvelle mahdollisimman pikaisesti jotta välttäisimme pimeässä teltan pystytyksen. Suunnistimme metsän läpi ja osuimme hyvin oikeaan paikkaan metsäautotielle.

Metsäautotietä jossain UKK puiston liepeillä

Matkaa takana oli jo sille päivälle 12 km ja edessä olisi vielä vähintäänkin saman verran. Pullot täynnä vettä koitimme pitää yllä mahdollisimman hyvää vauhtia. Perille Aittajärvelle pääsimme puoli kahdeksan aikaan ja matkaa päivälle kertyi kaiken kaikkiaan 27 km. Ihan kunnon urakka.

Emme olleet kuivanneet telttaa kunnolla Harrimukassa, koska kuvittelimme nukkuvamme tulevan yön hotellissa Rovaniemellä. Yön kruunasi se, että myös toinen makuupatja alkoi vuotamaan. Olimme illalla tilanneet taksin hakemaan meidät aamulla yhdeksältä, joten kalliilla kyydillä pääsimme takaisin autolle.

Tässä kohtaa on syytä kiittää XXL kauppaa hyvästä asiakaspalvelusta. Vuotavat patjat vaihdettiin mukisematta uusiin. Testasimme patjat, että lämpimässä ne eivät vuoda, mutta kylmässä alkavat vuotamaan.

Reissu UKK puistoon oli onnistunut. Nukuimme niin teltassa, laavussa kuin tuvissakin. Sateisten alkupäivien jälkeen viimeiset kolme päivää menivät hyvässä kelissä.

Linkit muihin retkiin

Retki Kevon kanjoniin

Retki UKK puistoon syksy 2017

Haltin valloitus 2017 Dibnojoen kautta

5 thoughts on “Retki UKK puistoon syksy 2018”

  1. Hieno kertomus haastavasta reissusta. Toivottavasti törmäilläön kesällä jossain reissussa.

  2. Onpas sinun blogilla erikoinen nimi. 😉 Mistä keksit?

    Kirjoittelen itse neljättä vuotta jo retkeilyblogia nimeltä Rinkkaputki, hauskasti samantapainen nimi. Toivottavasti törmätään retkillä!

    1. Hei, tuo nimen valinta tuli siitä, kun käytän Savotan ”vanhanliiton” putkirinkkaa 😃 ja hieman sain ihmettelyjä, että miksi sellaisen hankin. Ja toivottavasti törmätään retkillä.

      T. Niko

  3. Hyvin sattui ,tuli tässä illalla katottua vähän nettiin ja huomasin tämän.
    Itseasiassa me taidettiin olla tuo ”isä ja poika” Kiertämäjärvellä.
    Kyllä se Anterinmukka on hyvä paikka saunoa ja sitten pulahtaa jääkylmään jokeen.
    Suosittelen jos ette ole käyneet.
    Rajajoosepista eestaas noin 65 km.
    T: Lauri 11 v.

    1. Moi, tämäpä sattui hauskasti. Ensi kesän reitistä on anterissa poikkeaminen mukana.

      Mukavaa alkanutta vuotta.

      Niko

Vastaa käyttäjälle Lauri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *