Retkikohteena UKK puisto alkoi jossain vaiheessa kiinnostaa erityisen paljon, vaikka Lapissa kaikkein hienoimmat maisemat löytyvät puuttomasta tunturista. Suunnittelin UKK puiston reissua useamman tovin. Mietin, että mistä olisi hyvä lähteä liikkeelle ja millaisen rinksan haluaisin tehdä. Aikaa olisi kyllä käytössä reilusti, koska olin pidemmällä lomalla tuolloin. Ajatuksena oli, että reitin tulisi mennä niin, että siihen mahtuisi mukaan myös rauhallisempia osuuksia, eli sellaisia paikkoja, joissa ei välttämättä törmää muihin kulkijoihin. En ole luonteeltani sellainen, joka tykkää tehdä pitkiä reissuja yksin, niin siksi myös tälle reissulle oli hyvä saada kaveri mukaan.

Reittivalinnaksi muodostui seuraava: Aittajärvi – Snellmanin maja – Harrimukan kautta Jyrkkävaaraan – Muorravaarakanrouktu – Luirojärvi – Sarvioja – Aittajärvi. Reissulle tulisi mittaa maks. 90 km, joten päivittäiset etapit eivät muodostu liian haasteelliseksi.

Starttasimme autolla liikkeelle etelästä aikaisin aamusta. Ajatuksena oli, että vielä saman päivän aikana pääsisimme aloittamaan patikoinnin ja yöpyisimme Snellmanin majalla. Matka autolla sujui mukavasti, parilla pysähtymisellä ja Rovaniemellä pysähdyttiin Prismaan täydentämään vielä jokunen ruokapuolen juttu.

Aittajärvelle saavuimme kymmenen aikaan illalla, joten vuodenajanmukainen pimeys oli jo päällä. Saimme kuitenkin pakattua itsemme patikointikuntoon varsin pikaisesti ja puuduttavan ajon jälkeen oli hyvä päästä polunpäälle.

Otsalamppujen valossa oli tunnelmallista taivaltaa kohti ekaa yöpymispaikkaa. Arvuuttelimme, että mahtaisiko tuvassa olla väkeä, sillä teltan pystyttämistä haluttiin välttää. Onneksi tupa oli tyhjä. Pienet valkeat kaminaan, että tupa lämpenisi edes hieman, iltapalaa ja sitten nukkumaan, huomenna päästäisiin tositoimiin.

Snellmaninmaja

Aamu valkeni kohtuullisen hyvässä säässä, mutta sadetta enteillen. Kartasta arvioiden matkaa Harrimukan kautta Jyrkkävaaraan, seuraavaan yöpymispaikkaan, olisi luokkaa 12 kilometriä. Aamupalan jälkeen liikkeelle lähtö ja kohti Harrimukkaa. Snellmanin majan ja Harrimukan välinen maasto on helppoa kulkea. Polku seurailee Suomua ja matkan varrella on muutama tulipaikkakin. Niihin emme pysähtyneet, koska ajatuksena oli tehdä laavulla ruokaa. Ilma oli muuttunut entistä kalsemmaksi, eli ilmeisesti tuossa vaiheessa lämpötila alkoi hieman pudota. Harrimukalle saavuttaessa siellä oli kalastaja pitelemässä tulia. Valmiiden tulien lämmössä ruuat suihin ja ylityspaikkaa katsastamaan.

Epäusko meinasi tulla, kun kunnollista ylityspaikkaa ei meinannut löytyä. Lopulta päädyimme ylitykseen laavun lähellä olevien saarten kautta. Kaikki meni mukavasti siihen saakka, kunnes päästiin viimeiselle saarelle. Sen edessä virtaus näytti syvältä, eikä kovin hiljaiseltakaan. Onneksi sentään oli matkana lyhyt. Syvyyttä oli pahimmillaan niin, että bokserit kastuivat 186 senttiseltä kulkijalta. Virran syvyys taisi tehdä sen, että virtaus oli koko ajan tasaista. Pohja on tuossa kohdassa oikein hyvää ylitystä ajatellen. Vastarannalla pyyhkeellä kuivaaminen, pikainen boksereiden vaihto, vaatteet päälle ja liikkeelle, että saa ”lämmöt päälle”. Ylityksen tuoma vilpoisuus katosi jaloista hyvinkin pikaisesti, vaikka lisävaatetta ei päälle tullut puettua.

Pahaojan maisemaa
Pahaojan maisemaa

Polku Jyrkkävaaraan kulkee Pahaojaa pitkin. Oikein hyvä kuljettavaksi. Yksi leveämmän ojan, tai kosteikon ylitys osuu matkalle mutta yli pääsi hyvin kosteikon päällä olevaa puunrunkoja pitkin. Puolessa välissä matkaa on rakkakivikkoa, jonka alla vesi solisi näkymättä lainkaan. Tuosta rakkakivikosta alkaa nousu kohti jyrkkävaaraa. Nousu on loivaa ja se sijoittuu noin kilometrin matkalle. Perille päästiin ja paikalla olikin jo aika montaa telttaa. Alue on onneksi sen verran laaja, että hyviä telttapaikkoja oli vielä paljon jäljellä. Tuvan puolella käytiin vain kääntymässä, katsomassa millainen se on. Tuvassa oli jonkin verran patikoitsijoita, sellaisia jotka aikoivat tuvassa yöpyä.

Ennen iltapalaa tehtiin huomio, että vedet olivat vähissä. Koska tuvan vieressä oleva lampi on pieni, niin tiskivesien käyttäminen omaan ruuanlaittoon ei houkutellut, joten vielä kerran patikointikengät sille päivälle takaisin jalkaan ja veden noutoon Muorravaarakanjoesta. Matkaa joelle lienee kilometrin verran ja polku kulkee pääsääntöisesti kosteikossa. Kaikki pullot täyteen ja iltapalan tekoon ja sen jälkeen päätä tyynyyn.

Yöllä heräsin sateen ääneen. Toivoin sateen menevän ohitse, jotta seuraavana päivänä ei tarvitsisi kulkea sadevaatteet päällä. Vanha Haltin takkini ei oikein enää tahtonut pitää vettä ulkopuolella, kyllästysaineiden käyttämisestä huolimatta. Onneksi aamulla sade oli vaiennut pelkäksi pieneksi tihkuksi, jota tuskin havaitsi.

Patikoijat lähdössä uuteen päivään

Syömisen jälkeen leirin purku, rinkkojen pakkaus ja liikkeelle. Seuraava määränpää olisi Muorravaarakanrouktu. Jyrkkävaaralla olevan taulun mukaan matkaa sinne olisi 16 km. Todellisuudessa matkaa on n 18 km. Hieman ennen Harrijoen ylitystä maasto muuttuu kosteaksi. Polku oli kuitenkin aivan kuljettavassa kunnossa, mutta hieman joutui askelta sovittamaan, ettei syvimpään läpeen astuisi. Hieman ennen Harrijoelle saapumista kuulimme helikopterin äänen. Helikopteri kuulosti laskeutuvan joitakin satoja metrejä meidän etupuolelle. Saapuessamme Harrijoelle huomasimme helikopterin olevan Muorravaarakanjoen toisella puolella. Pian saapumisemme jälkeen helikopteri nousi ilmaan ja poistui. Yleisemmin maastosta noudetaan kulkijoita sen vuoksi, että yksin kertaisesti kulkija uupuu tai pienen loukkaantumisen vuoksi, kuten nilkan pyörähtämisen takia. Tällä reissulla näimme myös toisen noudon, mutta siitä tuonnempana.

Harrijoki on kapea, kohtuullisen matalakin, mutta kengät jalassa siitä ei ylitse mennä. Polun kohdalla Harrijoen yli oli kaadettu muutama puu, mutta ne olivat niin kapeita, että katsottiin parhaimmaksi kahlata ylitse. Harrijoen ylityksen jälkeen päätimme jatkaa vielä tovin matkaan ennen kuin pysähtyisimme eväälle. Tämä siksi, että kahlaaminen aina hieman kylmettää ja hyvä saada veri kunnolla kiertämään ja kroppa lämpiämään.

Vanhan tulipaikan pohjilta oli hyvät näkymät

Reilun kilometrin päässä Harrijoesta huomasimme vanhan tulipaikan aivan Muorravaarakanjoen rannasta, joten päätimme pysähtyä siihen syömän. Leiripaikka oli nappivalinta. Joen rannassa, jossa ruska oli jo alkanut värjäämään maastoa. Ei tarvittu edes ruokaa siihen, että olisi parempi mieli. Tästä eteenpäin polku olisi ollut muuten mukava kulkea, mutta pitkät kosteikot tekivät sen ”ei niin ihanteelliseksi”.

Muorravaarakanrouktulle saavuttiin alkuillasta, niin ettei vielä aivan otsalamppua tarvinnut kaivaa esille. Paikalla oli useampia telttakuntia ja varauskammikin näytti olevan käytössä. Illan tullen keli muuttui jälleen hieman sateiseksi mutta onneksi ehdimme tekemään iltatoimet ennen kelin huononemista.

Telttapaikka Muorravaarakassa.

Yöllä sai kuunnella sateen ropinaa teltan kattoon mutta onneksi sade loppui ennen aamunkoittoa. Tämän päivän etappi veisi meidät Lumikurun kautta Pälkkimäojaan ja sitä kautta Luirojärvelle.

Muorravaarakanrouktu

Muorravaarakanrouktun edessä pääsee heti aamusta kastamaan varpaansa joen ylityksessä. Ylitys on kaikkinensa oikein helppo. Pian kahlaamon jälkeen polku alkaa nousta kohti Lumiojaa, joka oli kauniin värikäs osittaisessa ruskassa. Emme menneet Lumikurun kautta, vaan valitsimme ennen Lumikurua olevan reitin joka veisi meidät Lumipään vasemmalle puolelle. Päädyimme tähän reittiin, koska silloin pääsisimme nousemaan tasaista maastoa. Ennen nousua päätimme kuitenkin tehdä ruuat ja ottaa lyhyen levon. Nousu Lumipään viereen ei ollut loppujen lopuksi lainkaan paha, vaikka aikaa siihen kului.

Kun olimme päässeet päälle, niin suuntavaistoni katosi hetkeksi. Lähdimme kulkemaan muka oikeaan suuntaan, mutta jo muutaman minuutin jälkeen sanoin, että ei lähdetä laskeutumaan vielä alas, koska minua epäilyttää meidän sijainti. Onneksi alkoi epäilyttämään, koska olimme kaartamassa vasemmalle. Jälkeenpäin pohdin, että miksi valitsin väärän suunnan ja tulin siihen tulokseen, että juuri ennen nousua tehty reittimuutos sekoitti. Jos olisimme menneet alkuperäistä reittiä, eli nousseet Lumipään OIKEALTA puolelta, niin silloin meidän olisi pitänyt lähteä kaartamaan vasemmalle. Nyt kun tulimme ylös VASEMMALTA puolelta, niin meidän olisi pitänyt lähteä kaartamaan oikealle. Onneksi mukana oli navigaatori ja vilkaisun jälkeen lähdimme oikeaan suuntaan. Emme ehtineet kulkea väärään suuntaan kuin noin kymmenen minuutin ajan.

Lumipää pilvien peitossa

Mutta onneksi kuljimme hetken harhaan, koska samalla autoimme kaksi kulkijaa oikeaan suuntaan. He olivat pyrkimässä sinne mistä me olimme tulossa, eli Muorravaarakanrouktulle. Käytännössä heidän olisi pitänyt kulkea idän suuntaan mutta olivat menossa suoraan kohti etelää. Tässä kohtaa myös kohdattiin tilanne, jossa avun pyytäminen on toisille vaikeaa. Tämä pariskunta ohitti meidät karttaa pyöritellen, sillä lyhyellä matkalla, jonka kuljimme väärään suuntaan. Juuri ennen kuin me käännyimme takaisin, huomasin pariskunnan istuvan hämmennyksen vallassa kivenpäällä, jonkin verran meidän yläpuolella. Huutelin heille, että mihin päin olette matkalla. Sain vastauksen, että itään. Vastauksen tapa sai minut miettimään, että onkohan nyt kaikki kohdallaan ja kysyin selkeämmin, että mihin olette menossa. Silloin sain vastauksen, että Muorravaarkkaan. Kiipesin heidän luokseen ja näytin kartasta paikan, jossa sillä hetkellä olimme ja suunnan mihin heidän pitäisi mennä. Pariskunta vilkuili toisiaan moniselitteisesti ja kiittäen lähtivät kohti määränpäätään. Päivän hyvätyö tuli tehtyä.

Pälkkimäojan pohja

Me suuntasimme kohti Pälkkimäojan pohjaa, jossa vettä näytti olevan vain nimeksi. Tuota pikaa olimme Pälkkimäojan laavun kohdalla, mutta emme lähteneet ylittämään jokea, jossa alkoi olemaan vettä jälleen ihan riittävästi. Vastarannalla söimme hieman välipalaa ja jatkoimme matkaa.

Muutama kilometrin kulkemisen jälkeen saavuimme poromiesten kämpille. Tuossa kohtaa teimme virhevalinnan reitissä. Jostain syystä lähdimme kulkemaan oikean puoleista polkua. Tulkitsimme sen olevan meille parempi vaihtoehto. Suo siellä, vetelä täällä. Näin voisi kuvailla tuota polkua. Koska tulimme takaisinpäin tätä samaa kautta, niin silloin valitsisimme toisen reitin. Tuo reitti on huoltouraa, jota pitkin on joutuisa kävellä eikä maisemat ole sen huonompia kuin siellä suolla. Ainoa minkä menettää siinä, jos kulkee huoltouraa pitkin, on Raappanan kammi. Kammissa ei sinänsä ole mitään erikoista ja käsitykseni mukaan se ei taida olla edes käytössä. Kammilta on enää pari kilometriä matkaa Luirojärvelle. Luirolle saavuimme niin myöhään illasta, että emme enää havitelleet saunaan pääsystä, vaan jätimme sen suosiolla seuraavaan päivään.

Luirojärvi
Luirojärven sauna
Telttapaikkamme Luirolla

Luirolla pidimme välipäivän patikoinnista. Patikointikaveri lähti käymään Sokostilla, kun siellä oli geokätkö. Minä jäin tutustumaan Luiron alueeseen, harjoittelin hieman rakovalkean tekemistä ja kuvailin paikkoja. Illan tullen väkeä alkoi saapumaan paikalle ja sauna lämpiämään. Miehet parillisin tunnein ja naiset parittomin ja kello yhdeksästä alkaen yhteissauna. Iltaa istuttiin tulilla ja tulistelijoiden joukko kasvoi iltaa kohden. Tulilla kanssamme istui jonkin aikaa iltaa kaksi naista, jotka kertoivat rinkkojensa painavan 30 kg. No, olihan heillä kunnon eväätkin nuotiolla; digestive keksi, jonka päälle laitettiin paahdettu vaahtokarkki, johon painettiin yksi pala Fazerin sinistä ja sen päälle toinen Digestive kanneksi. Makean nälkä tuli ainakin tyydytettyä.

Välipäivän jälkeen oli aika palata takaisin polulle ja suunnata Sarviojan tuvalle. Matkaa tulisi olemaan noin 18 km. Nyt osasimme ottaa oikean reitin emmekä joutuneet takaisin soistuneelle polulle. Huomattavasti parempi vaihtoehto. Kun lähestyimme Pälkkimäojan laavua, niin meidän oli aika siirtyä Pälkkimäojan toiselle puolelle. Tässä kohtaa ylitystä oli niin vähän vettä, että kenkien vaihtoa ei tarvinnut suorittaa. Kohta ylityksen jälkeen huomasimme polun sivussa teltan ja siellä olivat naiset jotka istuivat tovin aikaa meidän kanssa tulilla. Kertoivat odottavansa noutoa mönkkärillä, kun toinen heistä oli ”pyöräyttänyt” nilkkansa. He pärjäsivät siinä aivan kahden, joten me jatkoimme matkaamme.

Maantiekurun maisemaa
Maantiekurun maisemaa

Polku Sarviojan tuvalle kulkee Luirolta päin tullessa niin, että joutuu tekemään pienen kierroksen. Päätimme suunnata Maantiekurusta Seisomakiven kohdalta harjanteen yli ja etsiä sieltä polku uudelleen. Tällä kertaa osuimme ilman navia aivan oikeaan paikkaan. Koko päivä oli hieman sateisen tuhruinen ja Maantiekurun koivikossa sai vaateet märäksi.

Sarviojan tupa

Olimme kuitenkin yllättävän aikaisin Sarviojalla ja koska tuvassa oli tilaa, niin päätimme sateen vuoksi olla yötä tuvassa. Jokainen varmaan tietää kokemuksesta, että tuvassa ei ole kovin kiva olla, jos siellä paljon porukkaa ja yöt saattaa olla erilaisten äänten vuoksi aika rauhattomia.

Kun aamuyöllä heräsin käymään tarpeilla, niin yllätykseksi yöllä oli satanut sen verran lunta, että maa oli valkoinen. Polut erottuivat tummina urina maastossa ja muuten maa oli valkoinen. Oli pakko herättää kaverikin katsomaan tuota ihmettä.  Aamulla tilanne oli edelleen sama, joten olisihan tuo voinut aamuun saakka odottaa, mutta mitäs sitä malttamaan.

Seisomakivellä lumi oli tallella vielä päivällä

Aamu valkeni sateettomana ja meillä oli jo pikkuinen into päästä palaamaan autolle. Ainoastaan välipäivänä Luirolla ei satanut, mutta muuten vettä oli tullut joka päivä jonkin verran. Pääsimme lähtemään jälleen ajoissa liikkeelle, vaikka tuvassa oli useampi vieras meidän lisäksi.

Aittajärvelle olisi matkaa noin 14 km, joten äkkiäkös tuo laitettaisi patikoiden. Matkalla pysähdyimme Maantiekurun tulipaikalle tekemään ruokaa ja seuraava pidempi tauko olisi vasta Aittajärvellä. Pysähdyimme toki välillä huilaamaan ja juomaan, koska missään jäniksen selässä emme olleet. Suunnitelmissa oli myös, että vietämme viimeisen yön Aittajärven laavussa ja lähtisimme aikaisin aamulla ajamaan kohti etelää.

Aittajärven kahluupaikalle saapuessamme kerroin meneväni suoraan ylitse kengät jalassa! Kiristin vain sadehousujen lahkeet piukalle, lantiovyö irti, valitsin reitin hieman vaijerin yläpuolelta ja saman tien menoksi. Pääsin melkein vastarannalle saakka, kunnes oikean jalan sukka alkoi kostumaan kärjestä. Toiseen kenkään tuli hieman vettä kauluksen kautta, mutta muuten ylitys oli kaikkein nopein mitä olen ikinä tehnyt.

Ylityksen jälkeen menimme suoraan autolle ja jätimme kaiken ylimääräisen pois rinkasta ja menimme Aittajärven laavulle ruuat ja yöpymisvälineet mukanamme. Laavu oli muitakin patikoitsijoita, joista osa oli tulossa reissulta ja osa oli lähdössä reissuun. Iltaa jaksettiin viettää kymmeneen saakka ja sen jälkeen painettiin päätä tyynyyn.

Tähän maisemaan kelpasi herätä

Reissu UKK puistoon oli tullut päätökseen. Matkaa kertyi kaiken kaikkiaan 87 kilometriä. Useammat päivätaipaleet olivat 18 km mittaisia, eli aivan riittävän pitkiä.

Mitä reissusta jäi mieleen? UKK puisto on laaja ja monipuolinen alue. Tänne täytyisi tehdä monta viikon reissua, ennen kuin alue olisi koluttu läpi. Syksyn 2018 reissu tulisi olemaan matka lähemmäksi itärajaa, mutta siihen on vielä vuosi aikaa ….ja saattaa sitä vielä tulla UKK3 -reissukin tehtyä.

Linkit muihin retkiin

UKK puisto syksy 2018

Kurkkaus Kevon kanjoniin kesä 2017

Haltin valloitus kesä 2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *