Kesä ja syksy 2017 oli todellista reissujen kulta-aikaa. Sain toteuttua kesän ja syksyn aikana kolme pidempää reissua Lapissa. Kevon reissusta löytyykin jo kertomus ja piakkoin löytyy myös UKK1 reissusta.
Kevon reissu ja tämä Haltin reissu tehtiin yhdellä siirtymällä täältä etelästä. Monet tekevät Haltilla käynnin siten, että kulkevat reitin Kilpisjärvi – Halti – Kilpisjärvi. Meidän reittimme kulki Kilpijärveltä Haltille ja Haltilta Dibnujoen kautta E8 tien varteen ja siitä liftillä Kilpijärvelle. Aikaa reitin kulkemiseen käytettiin kahdeksan päivää, joka oli mielestäni varsin sopiva aika. Koko reissun ajan aurinko paistoi ja vain yhden kerran satoi, noin viiden minuutin ajan.
Liikkeelle lähdimme Kilpijärven luontokeskuksen parkkipaikalta viiden aikaan iltapäivällä ja tavoitteena päästä majoittumaan Saarijärven tuvan läheisyyteen. Matkaa tuvalle on noin 12 km ja heinäkuussa valoa riitti kulkea vaikka läpi yön. Saarijärven tuvalle saavuimme yhdeksän aikaan ja kaikki vähänkin säädylliset telttapaikat olivat jo valloitettu. Saimme kuitenkin teltan laitettua kohtuullisen lähelle tupaa, tai pikemminkin wc: tä, koska autiotuvan palveluita emme tarvinneet.
Yö tuvan tuntumassa meni hyvin. Vaikka paikalla oli useapi telttakunta ja vaikutti siltä, että autiotuvan ja varaustuvan puolella oli väkeä, niin ilta ja yö olivat hiljaisia.
Seuraavana aamuna liikkeelle ei lähdetty kovinkaan ripeästi, eikä mikään kiire ollutkaan, koska seuraavalla yöpaikalle ei olisi matkaan kuin kymmenkunta kilometriä. Eli suraava yöpaikka olisi Kuonjarjoen tuvan läheisyydessä.
Polku kohti Kuonjarjokea lähtee pitkällä loivalla nousulla, jonka jälkeen se laskeutuu jyrkemmin kuin noustiin Kuonjarjoen laaksoon. Polku on joutuisa kulkea ja hieman ennen Kuonjarjoen tupaa on pieni joki kahlattavana.
Kuonjarjoen tuvan kupeelle saavuttiin kuuden aikaan, joten aikaa rauhalliseen ruokailuun ja maaston tutkimiseen jäi riittävästi. Kuonjarjoessa on pieni putous tuvan kohdalla ja tuon putouksen vuoksi uomaan on kovertunut syvältä näyttävä kuoppa. Jokunen kalakin siinä kuopassa ui ja myöhemmin selvisi, että saattoivat olla Rautuja jotka ovat tuolla alueella kait ainoita alkuperäisi kaloja. Illalla bongattiin kaksi hyönteistutkijaa Kuonjarjoen tuvan takana olevan tunturin päällä. He pyydystivät joitain hyönteisiä haaveillaan. Näihin kahteen tutkijaan tuli törmättyä myöhemmässä vaiheessa uudelleen.
Seuraavana aamuna olisi pitänyt päästä liikkeelle aikaisemmin kuin siinä onnistuimme. Edessä oli liki 22 km patikointi Pitsusjärven autio- ja varaustuvalle, jonne suunnistimme seuraavaksi yöksi. Matkalla olisi paljon katseltavaa, mm. Saivaara ja Pitsusköngäs. Polku on todella hyvää kulkea Meekojärvelle saakka, mutta siihen se hyvyys sitten loppuukin.
Meekojärvellä pysähdyttiin tekemään ruokaa ja päätimme evästellä tuvassa. Samaan aikaan Meekolla oli Vaellusrippikoulu, joten nuorison juttuja sai kuunnella ruokailun lomassa. Kun Meekojärveltä lähdetään kohti Haltia, niin heti pääsee näkemään Bierfejohkan.
Mielestäni koko reissun ikävin kohta kulkea on Meekojärveä kiertävä polku rakkakivikossa. Onneksi rakkakivikkoa on vain lyhyt matka. Rakkakivikon jälkeen kulku jälleen helpottuu ja matka alkaa taittumaan jälleen normaalia vauhtia. Seuraavaksi edessä olisi Pitsusköngäs, jota oli mukava katsella ja tehdä samalla ruokaa.
Pitsusköngäs jäi taakse noin seitsemän aikaan ja me olimme vasta puolessa välissä reissua, eli saapuminen Pitsusjärvelle tulisi menemään todella myöhäiseksi. Onneksi keli oli mitä mainion kulkemiselle, joten kiirettä ei tarvinnut pitää.
Pitsukselle saavuttiin jossain kohtaa yötä ja pikaisen iltapalan ja teltan pystytyksen jälkeen nukkumaan. Seuraavan päivänä oli tarkoitus jättää teltta niille sijoille ja lähteä päiväseltään valloittamaan Halti. Aamulla liikkeelle lähtö oli kohtuullisen ripeä, koska tiedossa oli, että päivälle kasaantuu reippaasti kilometrejä sekä nousu ja lasku Haltille. Polku Haltin juurelle oli paikka paikoin kosteaa, mutta muuten miellyttävää kävellä.
Haltille kiipeäminen oli mielenkiintoista, koska rinteessä oli vielä kaksi pidempää lumista aluetta. Osittain tuota lumikenttää pitkin oli peräti parempi kukea kuin kivikkoa. Alaspäin tullessa kävelyn sijasta saatiin lasketella koska hanki oli kovaksi painunutta.
Haltin päällä saimmekin nähdä kuin väläyksen Bondin kuvauksista. Ensiksi alkoi kuulumaan poikkeuksellista moottorin ääntä ja pian laaksosta kohosi esiin helikopteri. Helikopteri teki tiukahkolta näyttävän kaarroksen aivan Haltin huipulla olleiden edessä ja laskeutui parinkymmenen metrin päähän. Helikopterista tuli pilotin lisäksi ulos kaksi miestä työkalupakit mukanaan. He olivat tulleet vaihtamaan vanhaksi käyneen vieraskirjalaatikoon uuteen kiiltävään rosteri -pönttöön. Laatikon vaihtaminen uuteen kävi miehiltä nopeasti ja he kertoivat Haltin laatikon vaihdon olleen kolmas sille päivälle. Tehokasta. Samalla he vaihtoivat myös vieraskirjan. Pääsimme kirjoittamaan nimemme ensimmäisenä uuteen kirjaan.
Laskin, että Haltin huipulla oloaikana siellä kävi itseni lisäksi 17 muuta vierailijaa. Osa tuli Norjan puolelta mutta suurin osa samaa reittiä kuin me.
Olimme lähteneet Haltin valloitukseen hieman liian pienellä ruokamäärällä ja tämä alkoi kostautumaan. Oman osansa teki myös lämmin keli, kun aurinko paistoi koko ajan kirkkaalta taivaalta. Tuntui siltä, että pelkästä juomisesta ei ollut apua, vaan juoman sekaan olisi pitänyt saada jotain kivennäisaineita. Ehkä joskus muistaa ottaa mukaan jotain veden sekaan sekoitettavaa palauttavaa jauhetta.
Pitsuksella laitettiin heti kattila tulille ja sopat kiehumaan. Tapana on kuivata mm. jauhelihaa, kasviksia jne. retkiruuaksi. Ruuat ovat sen mukaisia, eli joko keittoja tai muhennoksia ja kaikkea noiden väliltä.
Pian nukkumaan menon jälkeen alkoi kuulumaan epämääräistä ääntelyä teltan ulkopuolelta. Äänet läheni ja läheni, kunnes olivat vain muutaman metrin päässä teltasta. Siinä kohtaa oli pakko nousta katsomaan, että mistä on kysymys. Porotokka! Tuvan ympärille oli kertynyt monikymmenpäinen porotokka. Tuo merkillinen ääni, mähkiminen, oli vasojen ääntelyä. Ennen en ollut kuullut vasojen ääntelyä, mutta nyt olen.
Vasat kulkivat rohkeasti telttojen ympärillä. Olisin kuvitellut, että kun nousen pois teltasta, niin ne säntäisivät karkuun, mutta ei. Aikani katseltuani painuin takaisin nukkumaan. Jokusen kerran vasat osuivat teltan naruihin, mutta yksikään naru ei edes irronnut kiilasta. Aamulla huomasin, että rinkka oli kiinnostanut jotain vasaa sen verran, että rinkan päällä olleessa sadesuojassa oli turvan hamuilujälkiä. Retkeily on kokemusten hankkimista ja sitähän tämäkin oli parhaimmillaan.
Haltilla käynti oli myös tämän retken puolivälin krouvi, eli paluumatkalla siis oltiin. Kuten alussa kerroin, niin palaaminen samaa reittiä takaisin ei kiinnostanut. Olin alkukesästä kuullut eräältä henkilöltä Salamajärven kansallispuistossa, että Dibnojoen maisemat ovat kauniit ja reitti helpolla kuljettavissa. Dibnojoen kautta kulkeminen edellytti Pitsusjoen ylitystä. Pitsusjoen alajuoksulle on merkitty kahlaamo. Tiedoksi, että kahlaamossa ei ole vaijeria tai muitakaan apuvälineitä ylitykseen. Kohta on kuitenkin oikein hyvä ylitykselle normaalin vedenkorkeuden aikaan. Valitsimme reitin, joka meni aivan pienen saarekkeen edestä.
Ylityksissä kannattaa muistaa, että usein isompien kivien alapuolella on kuoppa, koska isojen kivien takana veden virtausnopeus paljon kovempi ja vie mukanaan kaiken kevyen maa-aineksen. Ylityksissä on myös hyvä muistaa, että rinkan lantiovyö auki, elektroniikka vesitiiviiseen pakkaukseen ja varmistaa että patikointikengät pysyvät mukana. Jos käyttää vaellussauvaa, niin älkää luottako sen tukeen liikaa. Teleskooppi -mallinen sauva saattaa yllättäen painua kasaan, jolloin nenälleen meno on lähellä. Itselläni on kokemusta tällaisesta tilanteesta. Onneksi olin tuolloin jo melkein vastarannalla, syvyyttä ei ollut kuin alla polveen ja joen pohja kohtuullisen tasainen. Sauvan painuessa kasaan, meinasin mennä nenälleni mutta onneksi sain jalat liikkeelle nopeasti ja kaatuminen muuttuikin juoksuaskeleiksi.
Ennen ylitystä oli kuitenkin aika syödä tukevasti ja ottaa pieni lepohetki. Ylitys ei ollut niin paha kuin miltä se ensiksi vaikutti. Vastarannalla oli mukava kuivata jalkoja ja kokea pientä onnistumisen riemua. Ylityksen jälkeen matka jatkui kohti Urtashotellia, jonka maisemiin oli tarkoitus jäädä yöpymään. Päivän matka oli siis lyhyt, noin 10 km luokkaa. Kahden edellisen päivän pidemmät etapit ja Haltille nousu tuntui hieman voimissa, joten lyhyemmät etapit olivat tervetulleita.
Urtashotelli on kyllä aika nähtävyys. Lainaus patikka.net sivulta, jossa oli Keskisuomalaisessa ollut teksti: ”Yliperän erämaan ainoassa yksityinen hotelli. Juudas-niminen kamina lämmittää paneliseinäistä kämppää, jos on muistanut tuoda puita tullessaan. Hotellilla ei ole puuhuoltoa. Urho Viikin porohärillä paikalle v. 1959 vetämä maja rakennettiin kalakämpäksi. Rakennustarpeet on heinäladosta. Myöhemmin tehtiin etuosan uusi puoli. Tuulen kaadettua mökin se ankkuroitiin maahan vaijerein. Tilaa vanhassa osassa kahdelle. Uuteen eteiseen mahtuu toiset kaksi. ”Hotellin tähtiluokitus sitä kovempi mitä kovempi keli ulkona”.
Urtashotellissa haisi minun nenääni niin vahvasti tunkkaiselta, että siellä tuskin pystyisin nukkumaan. Tupa itsessään voi olla aivan terve ja tunkkainen haju tuolloin saattoi johtua patjoista tms. joita siellä oli. Teltalle löytyi hyvä paikka noin 30 metriä Urtashotellin yläpuolelta. Näkymät teltan absidista olivat juuri oikeanlaiset; tunturit ja järvi samassa kuvassa. Koko viikko oli ollut hellettä ja reissun ainoa sade ripsahti maahan täällä. Tihuttava sade kesti noin viiden minuutin ajan, joten se ei oikein riittänyt edes telttaa kastelemaan päältä.
Aamut teltassa tuppaa olemaan hieman tukalia, kun teltta lämpenee heti pienemmästäkin auringonpaisteesta. Onneksi teltasta saa käärittyä palan matkaa absidia rullalle ja sillä hieman parannettua ilmanvaihtoa. Kelissä ei siis muutosta edellisiin päiviin, eli aurinko luvassa edelleen.
Tällä päivälle suunniteltu etappi oli myös maltillinen, noin 10 km. Eli päämääränä oli Lossujärven autiotupa. Polkuja Lossujärvelle tuntui olevan useampi ja välillä ei yhtään. Jokaisen kosteikon kohdalla polku katosi näkyvistä ja löytyi jälleen jossain kohtaa kosteikon jäljiltä. Olisi ehkä kannattanut valita reitti joka menee hieman korkeammalta, kuin aivan tämä Urtasjoen viertä menevä polku.
Kuornarjoen viereisellä tunturilla hyönteisiä pyydystäneet henkilöt olivat siirtyneet tunturien kautta Urtasjoen varteen, Urtasvangan kohdalle. Kun lähestyimme heidän telttojaan, jotka olivat aivan polun tuntumassa, niin toinen heistä tuli ihmettelemään, että miten voimme kulkea pelkästään sortsit ja lyhythihainen paita päällä. Nämä kaksi henkilöä olivat tutkijoita Helsingin yliopistolta. Heillä oli kahden viikon aikaikkuna, jonka aikana heidän tuli pyydystää tiettyjä hyönteisiä tutkimuksiaan varten. Tuosta kahden viikon aikaikkunasta heillä oli jäljellä enää kaksi päivää. Jotenkin kovin innoissaan nämä tutkijat olivat meidän seurasta. Ilmeisesti olivat olleet liki kaksi viikkoa aivan keskenään ja siksi vieraat olivat tervetulleita. Kovin kevyellä varustuksella olivat liikkeellä, kun toisella oli jalassa lenkkarit joista olivat pohjat irronneet. Onneksi heillä oli jesaria matkassa, niin saivat pidettyä pohjat mukana menossa. Toisella heistä oli itikat syöneet kaulan aivan verekselle joten ei voinut enää laittaa tarjoamaamme karkotetta.
Jutustelutuokion jälkeen matka jatkui. Polku kulkee koko ajan kuin hieman ylämäkeen, vaikka nousua Urtashotellilta Lossujärvelle ei tule kuin 132 metriä. Maisemat Urtasjoen varrella on näkemisen ja kokemisen arvoiset. Oli oikea ratkaisu lähteä tätä kautta kohti autoa.
Lossujärven tuvalle saavuimme ajoissa, joten aikaa ruuanlaittoon rauhassa ja ehtipä siinä lukea myös tuvalla olevaa kirjallisuuttakin. Yhdessä kirjassa oli, että Rautu on ainoa Lapin alkuperäinen kalalaji, joka on joutunut sinne jäätiköiden myötävaikutuksesta. Kirja oli aika vanha, joten liekö jo uuttakin tietoa tuosta asiasta olemassa. Lossujärven vesi oli kylmää, tai ainakin sillä helteellä se tuntui kylmältä. Uimaan ei uskaltanut mennä, mutta rannassa tuli lutattua hieman enemmän kuin pelkän pesun verran. Tuvan vieraskirjaan oli kirjoitettu, että viereisen tunturin päällä olisi toimivat puhelinyhteydet. Tarvetta yhteydenottoon ulkomaailmaan ei tässä vaiheessa ollut ja pianhan sitä oltaisiin jo takaisin ihmisten ilmoilla.
Yö nukuttiin poikkeuksellisesti autiotuvassa, joka oli viileämpi vaihtoehto kuin teltta. Aamulla pääsimme kohtuu aikaisin ylös ja myöskin liikkeelle. Lossujärven tuvalta on noin puolitoista kilometriä Norjan rajalle.
Suomen ja Norjan välinen raja on merkitty maastoon keltaisella maalilla. Heti valtakunnan rajan ylityksen jälkeen on Norjalaisten autiotupa. Kävimme katsastamassa Norjalaisen mallin autiotuvasta, joka oli hieman parakkimaisempi kuin meikäläisten tuvat.
Norjan puolella polkua oli välillä vaikea löytää, samasta syystä kuin Suomen puolella: kosteikot. Kuivalla maalla sen sijaan polut olivat selkeät ja hyvin kuljettavissa. Pian Dibnojäreven jälkeen polku alkaa laskeutumaan ja paikka paikoin on muutama lyhyt mutta jyrkkä kohta. Maisema tällä reitillä on mitä mainioin. Reitillä on yksi joen ylitys. Sopivaa ylityspaikkaa, sellaista että ei olisi kenkiä tarvinnut riisua, ei löytynyt. Eli vielä kerran varpaat veteen. Joki ei ole leveä eikä syvä ja virtaus tuolloin oli aika maltillista. Hieman ennen E8 tielle saapumista on koivikko, jonka on tuhonnut muistaakseni Hallamittari. Koivut ovat aivan mustia ja etäältä näyttivät siltä, kuin paikalla olisi ollut maastopalo. Koruttoman näköinen alue.
Matka alkoi olemaan lopussa. Voimalaitoksen kupeesta lähti hiekkatie, joka veisi patikoijat E8 tiellä olevalle levähdyspaikalle. Suunnitelmissa oli, että tilaamme taksin noutamaan meidät Kilpisjärvelle. Emme osanneet ajatella, että levähdysalue on aivan katveessa ja yhteyttä ei saa. Kiipesin läheisen kukkulan päällä soittamaan taksipalvelulle mutta lopputulos oli huono. Taksipalvelun numerossa vastasi automaatti ”…jos en vastaa olen kuuluvuusalueen ulkopuolella”.
Edellisestä liftaamisesta olikin jo tovi kulunut ja silloin intin vaatteissa sai aina kyydin. Miten mahtoi käydä hieman ryvettyneen oloisen patikoijan. Menin levähdysalueen alkupäähän, siihen mistä autot levähdysalueelle ajavat. Ei muuta kuin peukku pystyyn kun kuulin auton lähestyvän. Sininen Volvo Suomen kilvissä pyrki kohti Kilpijärveä ja kai olin sen verran säälittävän näköinen, että tekivät pikaisen päätöksen ja kurvasivat levähdysalueelle. Nuoripari oli ollut kahden viikon autolomareissussa Norjassa ja olivat matkalla kohti Jyväskylässä olevaa kotia. Heillä oli auto täynnä varustetta ja niiden lisäksi kultainen noutaja. Ystävällisesti he raivasivat minulle penkinpuolikkaan koiran viereen ja matka auton noutoon Kilpisjärveltä alkoi. Otin levähdysalueelta mukaan ainoastaan auton avaimet, eikä Volvoon sen enempää olisi mahtunutkaan.
Reissu oli oikein onnistunut. Tappiolistalla pääsi ainoastaan Haltin rinteeseen hukkaamani lusikka. Tai en ehkä hukannut, taisi vain jäädä kiven päälle, kun lähdimme jatkamaan kohti huippua. Käynti Haltin päällä on hieno kokemus ja Metsähallituksen miesten vierailu helikopterilla teki oman lähtemättömän vaikutuksen.
Mietin, että jos menisin nyt uudelleen tuon reitin, niin tekisinkö reissun jotenkin toisin? Kyllä tekisin. Nyt kun maaston tuntee, niin muuttaisin etapit toisenlaisiksi. Uusi suunnitelma olisi: Kilpisjärven luontokeskus – Saarijärvi, Saarijärvi – Meekojärvi, Meekojärvi – Pitsusjärvi. Eli Siirtäisin Kuornarjoen yöpymisen tehtäväksi Meekolla läheisyydessä. Saarijärvi – Meeko -väli on sen verran helppoa kulkea, että noin 20 km matkat olisivat ihan ok. Sen sijaan Meeko – Pitsusjärvi -väli ei ole kovinkaan nopeakulkuista maastoa ja Pitsuskönkään katsastamiselle pitää myös jättää aikaa. Paluumatkaa muuttaisin sen verran, että Urtashotelilla ei yöpymistä, vaan suoraan Lossujärvelle saakka. Tuo väli on alle 20 km, mutta sisältää Pitsusjoen ylityksen.
Uskoisin, että noilla etapeilla retken pystyisi kivasti tekemään, jos pitää huolen siitä, että lähtee taipaleelle joka aamu riittävän ajoissa. Jotta matka ei kävisi kokonaisuudessaan liian raskaaksi, niin välipäivän pitäminen Pitsusjärvellä Haltilla käynnin jälkeen voisi olla hyvästä. Niin kuin kaikki tietää, niin suunnitelma on aina vain suunnitelma ja retken kestoon saattaa vaikuttaa yllättävät sään vaihtelut.
Menkää ja kokekaa Haltin valloitus!
Linkit muihin retkiin