Nuku yksi yö ulkona joka kuukausi

1 / 12 suoritettu Kintulammilla, Kaukalokallion laavulla.

Vuoden ensimmäinen yö ulkona tuli vietettyä Kintulammin retkeily ja luonnonsuojelualueella. Kintulammi sijaitsee Tampereella, Teiskossa. Olen käynyt Kintulammilla kerran aikaisemmin, silloin kun sinne ei vielä oltu rakennettu laavuja. Paikka oli siis varsin toisen näköinen kuin silloin. Lähimmät laavut ovat alle kilometrin päässä parkkipaikalta, joten kohde sopii erinomaisesti lapsiperheille.

Kun saavuimme Kintulammille, niin parkkipaikka oli täynnä autoja. Jätimme auton Saarijärven lähellä olevalle parkkipaikalla ja lähdimme kohti Kaukalolammella olevaa laavua. Rinkka selässä tuntui heti mukavalta, aivan kuin retkeilyssä ei olisi ollut hetkenkään taukoa. Lähdimme kiertämää aluetta myötäpäivään, eli ensiksi poikkesimme katsomaan miltä näyttää Kintulammen laavu. Laavu on tehty vanhoista hirsistä. Laavu ja sen sijainti aivan lammen rannassa olisi houkutellut jäämään, mutta olimme päättäneet mennä Kaukaloistenkallion laavulle.
Kintulammen laavu

Matkaa parkkipaikalta Kaukaloiselle on 3,3 km. Maasto on helppokulkuista ja korkeuseroja on vain hyvin vähän. Vaikka kohde on suosittu ja sijainti lähellä kaupunkia, niin saimme nauttia täydellisestä hiljaisuudesta. Kaukaloloistenkallion laavu on aika avoimen oloinen, koska laavu on sisältä aika korkea. Laavu ei ole aivan perinteisen laavun näköinen, vaan on arkkitehdin näkemys siihen maastoon soveltuvasta rakennelmasta. Omalle silmälle oikein hyvin onnistunut kokonaisuus. Ainoa puute mielestäni on, että tulipaikan ympärillä olevat istuimet ovat liian matalat. Hiemankin pidemmällä ihmisellä istuma-asento ei voi olla kovinkaan miellyttävä noilla ”penkeillä”.

Kaukakaloisenkallion laavu
Kaukaloisen lampi

Illalla saimme nauttia sinisestä hetkestä auringon painuessa piiloon. Tuo hämärän hetki, jolloin aurinko punertaa omalla paikallaan taivaanrannassa ja vastakkaisesta suunnasta pimeys lähenee sinisen hetken johtamana. Yöllä taivas oli täysin pilvetön ja saimme nauttia olostamme miljoonan tähden hotelissa.

Yö laavussa meni mukavasti. Kaksi 0 -comfort asteen makuupussia päällekkäin riitti mainiosti. Yöllä pakkasta oli enimmillään 9,7 astetta. Itselläni oli päällä merinokerrasto, villasukat ja pipa päässä. Välillä meinasi olla liiankin lämmin, mutta pelkästään yhdellä makuupussilla ei olisi pärjännyt. Aamulla mittari näytti pakkasta olevan 8,6 astetta, eikä lämpöisestä makuupussista poistuminen tuntunut ollenkaan pahalta.

Paluumatkan autolle teimme Kylmäsuon, Kirkkokiven laavun ja Kortejärven tilan kautta. Pysähdyimme katsomaan Kirkkokiveä ja Kirkkokiven laavua. Kirkkokiven laavu ei ole laavu. Onneksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, koska tuota rakennelmaa voisi nimittää useammalla eri nimellä. Paikka on hyvä evästelyyn, koska tulipaikka on kokonaan suojassa. Nukkumiseen paikka ei sovellu, eikä ehkä niin ole tarkoitettukaan.

Paluumatkan kulkeminen saatiin tehdä taipuneita puita alitellen ja väistellen. Polun molemmin puolin on paljon tiheää nuorta lehtipuuta. Lehtipuut eivät ole jaksaneet kantaa nuoskaisen lumen painoa, vaan ovat taipuneet polun päälle.

Vuoden ensimmäinen yöpyminen meni hienosti. Ainoa mikä jäi ottamatta mukaan, oli termospullo. Illalla jätimme yhden kattilan nuotion pohjalle, joten ajattelimme veden säilyvän siellä jäätymättä. Ja säilyihän se, joskin muuten niin vieno savunmaku vedessä oli nyt hieman tuhdimpi.