2.3.2019 Siikaneva
Tämän kerran retkikohteeksi oli valikoitunut Siikanevan soidensuojelualue. Siikaneva on Pirkanmaan laajin yhtenäinen suoalue ja samalla maakunnan tärkein soidensuojelualue. Paikka valikoitui kohteeksi siksi, että olettavasti Siikanevalla pääsisimme kunnon hankikannolle testaamaan uusia ahkioita.
Auto parkkiin Ollinkiventielle .ja isoa ihmettelyä. Voiko tuohon keliin lähteä ollenkaan? Lumisade ja kova tuuli, joka nostatti hangesta lisää lunta ilmaan. Autossa piti istua tovi ja miettiä homman mielekkyyttä. Lumisateeseen tuli pieni tauko, joten ahkiot ulos autosta, viimeiset säädöt, sukset jalkaan ja menoksi.
Autolta matkaa suon reunalle on joitain satoja metrejä ja ennen kuin suon reunaan päästiin, lumisade alkoi jälleen. Uusi mietintätauko. Näkyvyyttä ei ollut kuin jokunen kymmenen metriä. Pohjoisesta päin näytti tulevan kirkkaampaa taivasta, joten päätimme rohkeasti lähteä kohti Jaarikanmaan laavua.
Hankikanto oli mitä parhain ja uudet ahkiot tulivat perässä vaivatta. Puolen tunnin matkan jälkeen kirkas alue tuli kohdalle ja lumisade lakkasi. Tuuli ei kuitenkaan hellittänyt, vaan vuorotteli vastaisen ja oikean käden puolelta, nostaen hangesta lunta ylös. Saimme katsella komeita tuulen nostamia lumipatsaita ja pyörteitä. Pilvet roikkuivat alhaalla, tuoden oman lisänsä muutenkin kauniiseen maisemaan. Matkalla oli pakko pysähtyä jokaisen saarekkeen taakse tuulelta suojaan ja hörppimään kuumaa teetä.
Pääsimme Jaarikanmaan laavulle parissa tunnissa, eli puoli seitsemän aikaan. Laavu on kallion päällä ja sen edessä aukeaa komea suoalue. Matkaa autolta laavulle on noin nelisen kilometriä. Kaikesta huolimatta, matkanteko oli kevyttä ja kertoi toisaalta jälleen sen, että myös kurjemmasta kelistä saa oikealla asenteella paljon irti.
Suunnitelmissa oli jälleen nukkua laavussa, mutta laavu osoittautui huonoksi vaihtoehdoksi. Kova tuuli osui suoraan laavuun ja tuuli pöllytti lunta laavun sisään. Paikka oli niin tuulinen, että tulien tekoa emme edes harkinneet. Tulet olisi kyllä saanut syttymään, mutta kovan tuulen takia paikka olisi ollut kaikkea muuta kuin nautinnollinen. Myöskään mitään syytä tulien tekoon ei ollut. Sen verran laavulla istuimme, että söimme 1,5 litraisen ruokatermarin sisällön yhdellä istumalla.
Ruokatermari on yksi parhaista hankinnoista, joita olen tehnyt. Ruoka pysyy kuumana aamusta iltaan. Ruuan tekeminen on myös helppoa: aineet termariin, kiehuva vesi päälle, sekoittaminen ja korkit kiinni. Toki termari pitää muistaa ensiksi lämmittää sisältä kuumalla vedellä, jotta se ei ota lämpöä sinne laitetusta kuumasta, ruuan valmistumiseen tarkoitetusta vedestä. Ruokana oli tällä kertaa Hawajin pataa, johon lisäsimme valmiiksi kypsennettyjä ja maustettuja broilerinlihan siivuja. Tällainen ruuan ottamisen ja syömisen helppous korostuu, mitä ikävämpi keli.
Kun emme siis jääneet laavulle yöksi, niin etsimme teltalle läheisestä notkosta paikan, johon tuuli ei sopinut lainkaan. Teltan alle laitettiin routamatto estämään kylmän johtumista lumesta sisälle telttaan. 15 mm paksu routamatto osoitti vastentahtoisuutta oikenemiseen ja meinasi koko ajan nousta jalkopäästä rullalle. Pitää tehdä sille omat kiilat, niin ei tarvitse toistamiseen tapella sen kanssa. Tuuli ei tyyntynyt koko illan aikana ja telttaan menimme jo puoli kahdeksan aikaan ”illalla” ja pois tulimme vasta seuraavana aamuna puoli kahdeksalta. Termospullo oli pitänyt teen vielä kuumana ja joten kevyt iltapala syötiin teltan suojissa. Toki muutaman pakollinen poistuminen piti tehdä yön aikana ja samalla sai ihastella kirkasta tähtitaivasta.
Hieman ennen puolta yötä tuuli alkoi tyyntymään ja pakkanen kiristymään. Ensiksi saimme kuunnella kovan tuulen ääniä puiden latvoissa ja sen jälkeen jäätyvien puiden paukahtelua pakkasen kiristyessä. Aamuyöstä luonnon äänimaailmaa täydensi vielä muutamat korpin huudot. Täydellistä.
Aamulla herättiin kuuden maissa, mutta päätimme pysytellä makuupussien lämmössä, koska mitään kiirettä pois ei ollut. Jatkoimme torkkumista. Jäätyvät puut paukkuivat vielä aamuyöllä ja mielessäni ajattelin, että sitten on hyvä poistua, kun puut lopettavat paukkumisen. Niin se myös meni, vaikka ääneen sitä ei tullut sanotuksi.
Aamu alkoi aurinkoisena ja tyynenä. Pakkasta oli 14 astetta. Nyt oli myös tulien tekemisen aika, koska valitut aamupalatarpeet oli mukavampi valmistella nuotiolla kuin keittimellä. Mukana oli omat kuivat puut ja sytyt, niin kunnolliset tulet saatiin tehtyä pikaisesti. Syömisen yhteydessä keittelimme myös kahteen termariin teet paluumatkaa varten. Tovin tulilla istuttuamme päätimme aloittaa leirin purkamisen. Telttaa ei pakattu takaisin omaan pussiinsa, vaan otimme telttakaaret pois ja rullasimme teltan routamaton sisään. Hengityksestä tullut kosteus oli jäätynyt sisäteltan kattoon, jonka olisi saanut osittain poistettua ravistelemalla ja pyyhkimällä pudonneet lumet pois teltan pohjalta. Nyt siihen ei ryhdytty, koska seuraavaksi teltta ripustettaisiin kotona kuivumaan.
Paluumatkalle lähdettiin auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Laavulle olivat saapuneet jo ensimmäiset hiihtäjät makkaran paistoon, kun me sovittelimme vetovaljaita päällemme suon reunalla. Aurinko lämmitti niin paljon, että hetken hiihdettyämme oli pakko ottaa yksi vaatekerta pois välistä. Pakkasta oli edelleen varmaan kymmenkunta astetta, eli varjoisissa paikoissa meinasi tulla vilu ja auringossa kuuma. Suunnitelmissa oli, että olisimme kiertäneet suoaluetta laajemmin, mutta koska parkkipaikalla saattoi olla odottamassa ongelmia, niin päätimme palata suoraan autolle. Ongelmaksi meinasi muodostua auton starttaaminen. Vika ei ole selvillä, mutta silloin tällöin autoa ei vain huvita käynnistyä. Onneksi tällä kertaa käynnistymisessä ei ollut mitään ongelmia ja auton pakkaamisen jälkeen pääsimme paluumatkalle.
Vielä on aikaa nauttia keväthangista, joten sukset tai lumikengät jalkaan ja luontoon sitä, hop hop.